Parisuhdeväkivalta ja yhteiselämän lopettaminen
Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehty Euroopan neuvoston yleissopimus, niin sanottu Istanbulin sopimus, velvoittaa valtiota toteuttamaan tarvittavat lainsäädäntö- ja muut toimet, jotta lasten huoltajuus- ja tapaamisoikeusasioissa otetaan huomioon tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluvat väkivaltatapaukset. Sopimuksen mukaan osapuolten on toteutettava lainsäädäntö- tai muut toimet varmistaakseen, ettei tapaamis- tai huoltajuusoikeuksien käyttäminen vaaranna uhrin tai lasten oikeuksia ja turvallisuutta.
Yhteiselämän lopettamista haetaan käräjäoikeudelta. Kumpi tahansa puolisoista voi hakea yhteiselämän lopettamista tuomioistuimelta. Yhteiselämän lopettaminen ei vaadi perustetta, mutta sitä käytetään usein perheväkivallan seurauksena. Yhteiselämän lopettamisen yhteydessä tuomioistuin voi hakemuksesta päättää siitä, kumpi puolisoista saa jäädä asumaan yhteiseen kotiin ja velvoittaa toinen muuttamaan pois. Asia ratkaistaan sen mukaan, kummalla katsotaan olevan suurempi tarve asuntoon. Tällöin myös asunnon omistava henkilö voi joutua muuttamaan siitä pois. Asuntoon jäävä puoliso voidaan myös oikeuttaa käyttämään asunnossa olevaa, toiselle puolisolle kuuluvaa irtainta omaisuutta.
Yhteiselämän lopettamispäätös voidaan panna heti täytäntöön mahdollisesta valituksesta riippumatta ja se on voimassa toistaiseksi. Päätöstä voidaan myöhemmin muuttaa uudella hakemuksella, mikäli olosuhteet muuttuvat. Päätös raukeaa, kun puolisoiden välinen omaisuuden jako on saanut lainvoiman. Jos omaisuuden jakoa ei toimiteta, päätös raukeaa kahden vuoden kuluttua sen antamisesta.
